Sivut

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kehosi

Hei sinä siellä! 

Minulla on sinulle usein paljonkin asiaa ja viestittävää, joten nyt kun saan täyden huomiosi, kirjoitan tässä meille kahdelle reilun kourallisen kultaisia ajatuksia jotta yhteistoimintamme sujuisi onnellisesti päiviemme loppuun asti. Kuuntele minua, niin näitä päiviä onnellisia tulee meille reilusti enemmän. Tässä ajatuksiani, ehkä ehdottaisin näitä oikein kultaisiksi ohjenuoriksi. Sääntö sanana on liian jähmettävä. Koska haen sitä että kokisit hyvää oloa onnistumisistasi, etkä hunoa oloa niistä hetkistä jolloin yhteistoimintamme ei suju niin hyvin, kutsun näitä vain ohjenuoriksi. Eli tässä Nuora numero 1...

1 Hyväksy minut. Sellaisena kuin olen.
Olemme kulkeneet yhdessä aivan elämän alusta asti, jo kohdussa. Minä olen sinä, sinä olet minä. Olemme erottamattomat. Olen osaksi geeniperimää, osaksi elämässä tehtyjä valintojasi, elämäntapaasi, myös painos elämäntapahtumistasi. Säilön lihasmuistiini iloja, suruja, jännityksiä, pelkoja. Elän kanssasi joka päivä, joka hetki. Jos en mielestäsi ole täydellinen, niin muista että ei elämäkään aina ole. Mutta yhdessä voimme petrata ja kehittyä parempaan suuntaan. Kannan sinua elämässäsi parhaani mukaan eteenpäin, kanna sinäkin minua.
Josta pääsemmekin hyvin Nuoraan numero 2..

2 Kunnioita minua, kohtele minua kuin ystävääsi.
Se minä olen sinulle. Arvostelun sijaan kerro minulle hyviä asioita itsestäni, mitä osaan, missä olen hyvä, missä olen sitkeä. Hyvä palaute ja läpsäys olalle saa minut jaksamaan, ja ottamaan vastaan silloin niitäkin päiviä, kun en oikein jaksa. Muistan silloin ne asiat joista minussa pidät, ja jaksan taas tsempata!

3 Anna minulle virikkeitä ja elämyksiä
Pidän ulkoilmasta, liikkumisesta, luonnon elementeistä! Joskus tuulen tuiverrus, lempeä aurinko, pehmeän virkistävä sade, on juuri se juttu minulle kun haluaisin lähteä kanssasi joko rauhalliselle kävelyretkelle, uimaan, juoksemaan.. You name it, ja olen aina valmis viettämään kanssasi laatuaikaa!

4 Meillä on oma temperamanttimme.
Muista että sinä ja minä olemme erilaiset kuin ystäväsi kehot. Tehdään niitä asioita yhdessä joista pidämme, sillä tahdilla joista pidämme. Sillä kehityskaarella joka tuntuu hyvältä. Etsitään ja löydetään omat liikuntamuotomme, ja aktiviteettimme. Kunhan muistat että se mistä jokainen keho pitää on liikunta joka saa sydämen pamppailemaan ja veren kohisemaan suonissa, ainakin pari kertaa viikossa noin puolesta tunnista tuntiin. Tämä voi olla ripeä kävelylenkki mäkimaastossa, ehkä kevyempää hölkkää, pyöräilyä, uintia, hiihtämistä, sauvakävelyä, jumppaa, tanssia.. Välineitä ja tapoja liikkua on maailma väärällään, odotan innolla mihin haastat minut seuraavaksi! Kokeilun kautta löydämme varmasti yhteisen juttumme! Anna meille vain itseluottamusta, niin kärrään kyllä sinut mieluusti kotisohvalta paikan päälle. Mennään yhdessä, hymy huulilla!

5 Ravitse ja nesteytä minua. Ajatuksella. Ajalla. Kuunnellen olosuhteita, sisäisiä ja ulkoisia.
Tarvitsen oikeanlaista ravintoa ja tarpeeksi nestettä jaksaakseni kantaa meidät terveinä päivästä päivään. Tarvitsen proteiineja lihasten rakennusaineiksi, pitkäkestoisia hiilihydraatteja energiaksi, oikeanlaista rasvaa, vitamiineja, kivennäisaineita , kaikkia näitä pitääkseni ihan vain kaiken toiminnan yllä. Olen aikamoinen tehdas, jolla on monta työntekijää. Sinä olet minun pomoni. Tee valintoja, jotka ovat meille yhteiseksi hyväksi. Kun voin hyvin, sinä voit hyvin. Kun sinä jaksat paremmin, minä jaksan paremmin. Oikeanlainen, monipuolinen ravinto saa minut hyvälle tuulle, mutta myös sinut. Vitamiinien ja kivennäisaineiden puute vaikuttaa isosti myös mieleen ja hormonitasapainoon. Tämä on tärkeää, muistathan tämän kun seuraavan kerran käydään kaupassa! P.s syötä minut ennen kuin mennään. Vältytään liiallisilta heräteostoksilta!

6 Lepopäivä...
Anna, oi anna meille kahdelle ihan oma lepopäivämme, sekä myös rauhallisia hetkiä päivittäin, että pysymme toistemme perässä. Rentouta minut musiikilla, rauhallisella venyttelyllä aktiivisen päivän päätteeksi, saunalla.. Onhan näitä. Tiedän että olet usein tässä hyvä- lepopäiviä olen viettänyt joskus kanssasi enemmänkin ;) Juttu onkin siinä että haluan kokea ansainneeni tämän. Haluan levätä väsymykseen, kun olet ensin telminyt minun mukavan väsyneeksi! Huolla minua silloin tällöin hieronnalla, saan kuona-aineet ja lihasjännitykset helpommin poistettua, ja pysäytettyä etenemästä.

7 Tarvitsen läheisyyttä.
Kun tulemme paremmiksi ystäviksi, ja meillä on parempi mieli, on helpompi päästää ihmisiä lähellemme. Pidän kun minua halataan. Tykkään halata. Tykkään kulkea niitä kävelylenkkejä toistenkin jalkojen rinnalla. Tiedän että sinäkin voit paremmin kun kuljetan sinua toisen rinnalla, ja saat kertoa iloistasi ja suruistasi vieressä kulkevalle ystävälle, kaverille, sielun kumppanille. Myös neljä karvaisempaakin jalkaa omieni vieressä  on kiva, valitse sinä, kunhan saamme seuraa itsellemmme säännöllisesti, oli se sitten harvemmin tai useammin. En ole nipo asian suhteen. Virtuaalinen kännykkäyhteys ystävään ei ole kuitenkaan sinulle, eikä minulle sama asia.

8 Viimeisenä asiana sanoisin tässä vielä...
Ystäväni, minä en hylkää sinua, älä sinäkään minua. Pidetään huolta toisistamme! Jokainen päivä on uusi ja mahdollisuuksia täynnä. Ja niitä meillä on vielä monta kun kuljemme yhdessä ain, rinnakkain. Täältä tullaan tämä päivä, mitä me tehtäisiin tänään?!

Kunnioittaen, 
ajatuksiasi odotellen, 
always, 
truly 
yours

Kehosi
din krop
your body

...meillä rakkailla lapsilla on monta nimeä!

Terkuin,
Kaisa Oinonen-Kuusisto

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Normipäivä

Minulta on joskus kysytty, millainen on normaali työpäiväni. Toisaalta työpäiviin voi mahtua vaikka mitä yllätyksiä. Toisaalta taas ne menee hyvinkin normikaavan mukaan. Tässäpä siis yksi perusmaanantai.

Herätyskello soittaa 8.30. En ole innokas aamuvuorojen tekijä. Tämä aika menee jo hyvin.


Perusaamiainen. Lisäksi luettavaa. Nyt menee Harry Potterin neljäs.

Ennen lähtöä arvotaan työvaatteet. Maanantaisin ohjailen kaksi tuntia. Tämä vaatii siis läjän vaihtovaatetta.

Tällä pitäisi jo pärjätä. Jostain syystä melko tummaa tällä kertaa.


Maanantaisin olen Leidissä noin 10.30. Minusta on mukavaa olla paikalla ajoissa, saa vähitellen viritellä itseään työmoodiin sekä juoda ensimmäisen kupin kahvia.

Tavarat kasassa. Päivän aloittaa Bailamama!

AamuPÄIVÄtuntien ohjaaminen on todella mukavaa! Saa hyvän startin päivälle. Aamutunteihin en oikein veny, tämä klo 11.15 on oikein bueno aika.

Jämptiä lämmittelykyykkäystä =D "Tuohon suuntaan naiset!"


Jumpan jälkeen nopea suihku ja vastaanottohommiin. Kassatyöt on  hyvä aloittaa lounaalla ja kahvilla (sekä hieman punakoilla kasvoilla ja sekaisella tukalla)! Tähän päivään mahtui tämän jälkeen palaveria Anun kanssa, sähköpostien lähettelyä, muutamia tilauksia, työvuorojen uudelleen järjestelyjä sekä ihan perusasiakaspalvelua.

Tällä kertaa palaverissa puhutti suoraveloitusasioiden muutokset. Näistä tulossa tietoa piakkoin!

Kassavuoron jälkeen onkin vuorossa päivän toinen ohjaus, BodyBalance. Tässä vaiheessa kello on 18.45. Tähän tuntiin voisi aina lopettaa työpäivänsä! Hektisenkin päivän jälkeen pääsee rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Tätä seuraavaksi.

Loppupäivä sujuu myös normikaavalla. Vauhdilla bussiin, äkkiä kotiin syömään ja sohvalle katsomaan jotain kivaa hömppää. Ennen nukkumaanmenoa hetkeksi takaisin Harry Potterin maailmaan (luen kyllä usein ihan aikuistenkin kirjoja). Päivä pulkassa. Eipä yhtään hassumpia nämä normipäivät!

Mukavia työpäiviä muillekin,

Petra


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Varoitus! Teksti saattaa aiheuttaa toimintaa ja tuloksia!

Koutsi Rantasen syystervehdys!

Valmistuttuani Valmentamon Hyvinvointivalmentajaksi sain käyttööni mahtavia työkaluja, joilla voin auttaa asiakkaitani helpommin pääsemään kohti tavoitteitaan. Valmennusopeilla olen myös saanut keinoja tukea asiakkaita haastavissakin elämäntapamuutoksissa.

Piristääkseni syyspäivääsi haastan sinut lukija kokeilemaan kotiversiona yhtä lempityökaluistani. Tämä vaatii aikaa 15 min-30 min, mutta vaikutukset saattavat ulottua vaikka vuosien päähän. Älä lähde kiirehtimään tätä bussimatkalla tai tapa aikaa tällä työpaikalla. Anna harjoitteelle aikaa ja keskity hetki vain tähän ja itseesi. 

1. Ota mahdollisimman rento ja mukava asento, ehkä jopa nosta jalat sohvalle tai pöydälle. Sulje silmät, ja mieti minkä arvosanan  asteikolla 1-10 annat omalle fyysiselle hyvinvoinnille. Numero kuvastaa omaa näkemystäsi ja oloasi juuri nyt, tänään. Kirjaa numero paperille. 

2. Pohdi, mihin haluaisit numeron nostaa? Mikä on tavoitearvosanasi? 

3. Kirjaa vapaasti mikä on toisin, kun olet päässyt tavoitearvosanaan, verrattuna tämän hetkiseen tilanteeseen? Anna ajatuksen lentää. :) 

4. Mitä voit itse tehdä, jotta lähdet kohti tavoitearvosanaasi?  Kirjaa kaikki pienetkin asiat, joita tulee mieleen. 

5. Nyt pitelet käsissäsi pientä toimintasuunnitelmaa.  Päätä tulevien viikkojen ja kuukausien päähän, mitkä ovat seuraavat askeleet,  jotka otat?  Kirjaa tuleville kuukausille yksi teko, jota toteutat, jotta pääset kohti tavoitettasi. Aloita helpoimmasta. Ensimmäinen tekosi on hyvä olla jokin, jota voit lähteä toteuttamaan jo huomenna. :)


Tehdessäni itse tätä harjoitusta hahmottelin päässäni, että olen 9+:ssa, jos minulla on aikaa omille harrastuksille, ja jos opin syömään niin kuin opetan asiakkailleni. Kuvissa yllä on muutamia välitavoitteitani.

Joka viikkoisen oman harrastusajan kanssa en ole vielä onnistunut kertaakaan. Joka viikko olen muka liian kiireinen, että ehtisin sekä tanssimaan että joogaamaan. Tällä viikolla nähtävästi onnistun ensimmäisen kerran.

Ruokavaliomuutoksen marjat ja kasvikset ovat hiipineet aika helposti ruokavalioon. Toki se ei poista sitä totuutta, että niiden lisäksi uppoaa vielä paljon muutakin. Mutta on hauskempaa aloittaa niin, että otan ensin lisää hyviä juttuja ruokavalioon, niin sitten on helpompi vähentää heikompilaatuisia safkoja. Siivet, suklaa ja siideri eivät poistu koskaan, mutta vähentää voi aina.

Toivottavasti tekin saatte syntymään säväyttäviä toimintasuunnitelmia!


-Koutsi Rantanen